Virpi Pekkalan elämäntyö palkittiin

20.5.2021

Vas. Tarja Nuutinen, Keskuskauppakamari, keskellä Virpi ja oikealla puheenjohtaja Marja Järvinen
Vas. Tarja Nuutinen, Keskuskauppakamari, keskellä Virpi ja oikealla puheenjohtaja Marja Järvinen
Leena Vainio onnittelee ojentamalla kaksi kansiota Virpin. maksimoituja kortteja.
Leena Vainio onnittelee ojentamalla kaksi kansiota Virpin. maksimoituja kortteja.
Maksimoituja kortteja
Maksimoituja kortteja

Kuvittaja Virpi Pekkalalle on Keskuskauppakamari myöntänyt kultaisen elämäntyömerkin tunnustuksena vuosien ansiokkaasta työstä maan elinkeinoelämän hyväksi.

Virpi Pekkalan elämäntyö palkittiin

Merkki luovutettiin Helsingissä Cafe Regatassa Virpi Pekkala –kerho ry:n tapaamisessa 19.5.2021. Merkin luovutti Keskuskauppakamarin ansiomerkkilautakunnan sihteeri Tarja Nuutinen. Samassa yhteydessä vietettiin Virpin syntymäpäiviä, jotka koronan takia siirrettiin puolella vuodella.

 

Kerhon puheenjohtaja Marja Järvinen muistutti Virpin monialaisuudesta. Pekkala Oy perustettiin vuonna 1980 ja työtä jatketaan edelleen 40 vuoden jälkeenkin. Tuttujen elämänmyönteisten korttien lisäksi hänen piirroshahmonsa esiintyvät kirjoissa,  kalentereissa, postimerkeissä ja erilaisissa oheistuotteissa sekä koti- että ulkomailla.  Lukuisia näyttelyitä elävöittämään hän on luonut korttien hahmoista installaatioita.

Virpi Pekkala –kerho ry haluaa tämän huomionosoituksen myötä kannustaa Virpiä edelleen jatkamaan tuotantoaan meidän kaikkien iloksi.

Virpi Pekkala –kerhon monivuotinen rahastonhoitaja Leena Vainio luovutti Virpille kaksi kansiota maksimi-kortteja, jossa korttina on ollut Vipin postikortti, kuva-aiheeseen liittyvä postimerkki sekä aiheeseen liittyvä leima. Monissa korteissa lisäksi Virpin suunnittelema postimerkki.

Kokoelma herätti suurta ihastusta sekä Virpissä että Virpi Pekkala –kerholaisissa. Kiitos Leena upeasta työstä! Virpi lupasi esitellä kokoelmaa seuraavassa jäsentilaisuudessa.